Homojen, lesbojen, biseksuaalien, transihmisten ja intersukupuolisten (HLBTI) arkielämässä koetusta syrjinnästä on satunnaisten uutisten ohella erittäin vähän vertailukelpoista tietoa koko EU:ssa.
Euroopan unionin perusoikeusvirasto (FRA) on avannut koko EU:n kattavan HLBTI-kyselytutkimuksen, johon voi osallistua verkossa. Tutkimuksella tuetaan lainsäädännön ja muiden toimenpiteiden kehittämistä ihmisten yhdenvertaisen kohtelun takaamiseksi. Tutkimuksessa kootaan Euroopan unionissa, Serbiassa ja Pohjois-Makedoniassa asuvien yli 15-vuotiaiden homojen, lesbojen, biseksuaalien, transihmisten ja intersukupuolisia mielipiteitä.
Kyselyn tulosten perusteella sekä kansalliset että eurooppalaiset päätöksentekijät kuin myös kansalaisjärjestöt pystyvät suunnittelemaan vaikuttamistapoja ja muuta toimintaansa, joka auttaa seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä elämään ja ilmaisemaan itseään vapaasti ilman pelkoa syrjinnästä. Jotta tuloksilla olisi painoarvoa, Eurooppalainen HLBTI-kysely tarvitsee vastaajikseen laajan ja moninaisen joukon homoja, lesboja, biseksuaaleja, transihmisiä ja intersukupuolisia kaikista maista.
HLBTI-kyselytutkimus on tähän saakka laajin, koko EU:n kattava hanke seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen kokemusten keräämiseksi kyselytutkimuksen keinoin. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen laaja osallistuminen tutkimukseen on hyvin tärkeää. Vastaukset käsitellään nimettömästi siten, ettei kenenkään ole mahdollista tunnistaa yksittäisiä vastauksia, kun tulokset esitellään.
Edellinen vastaava kyselytutkimus toteutettiin vuonna 2012. Tällä kertaa mukana ovat myös intersukupuoliset ihmiset.
Tarinallasi on merkitystä
https://www.lgbtisurvey.eu/lgbti/?campaign_id=40&utm_source=org10&utm_medium=promo&utm_campaign=org10_promo_FI
Kysely on Euroopan unionin perusoikeusviraston (FRA) teettämä. Teknisestä toteutuksesta huolehtii tilastokonsultointiyritys Agilis ja viestinnästä HLBTI-yhteisön viestintään keskittyvä organisaatio Homo Evolution.